Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Joulu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Kehdon hohde – Portugalin synnyinsijoilla jouluvaloja ihailemassa

Pian adventin valjettua lähdimme nousemaan täältä hopeanhohtoisilta rannoilta pohjoisen vuoristoseudulle, Guimarãesin kaupunkiin. Sen arvokkuus pääsee täyteen loistoonsa juuri jouluisessa juhla-asussa!


Euroopan kulttuuripääkaupunki se oli vuonna 2012, ja historiallisesti merkittävä keskusta lisättiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon vuosituhannen alussa: Luettelo

Nimityksen cidade berço ('kehtokaupunki') Guimarães on saanut siksi, että siellä näki päivänvalon kreivi Afonso Henriques. Hän julisti vuonna 1128 maan itsenäiseksi ja itsensä sen ensimmäiseksi kuninkaaksi.

Torre da Alfândega on puolustusmuurien parhaiten säilyneitä osia. Kunniapaikalla säihkyy kuuluisa lause: "Portugali syntyi täällä."

Kuningas asui Castelo de Guimarãesissa. Tätä valtavaa keskiaikaista linnaa restauroidaan koko ajan lisää, ja sisätiloista löytyy pieni museo, missä kerrotaan Alfonso I:n elämästä ja Portugalin perustamisen vaiheista.

 

Toki turistikin voi asustella melko majesteettisesti vaikkapa tässä kuulun Oliveiran aukion neljän tähden majapaikassa! Sen parveketta koristaa kiiltäväpaperinen lahjapakettirivistö, joka on kopioitu myös kuvan alalaitaan.

Linkistä avautuu Hotel Oliveiran ja Hool Restauranten esittelyvideo. Siinä vilahtelee vähän myös kaunista ympäristöä: Video

Keskiaikainen kaupunkikokonaisuus on poikkeuksellisen ehyt, ja puukoristeiset kivitalot edustavat harvinaista rakennustyyliä. Lisää kuvia löytyy täältä: Talot 


Linnan mailla kohoaa Paço dos Duques de Bragança, herttuoiden palatsi 1400-luvulta. Kattokruunujen välkkeessä kelpaa ihailla arkkitehtonisia yksityiskohtia, aseita, pöytäesineitä, massiivisia huonekaluja, värikkäitä mattoja ja gobeliineja sekä upeaa maalaustaidetta menneiltä ajoilta.

Taivaallista kajoa palatsin kappelin lasimaalausikkunoissa.

Vuonna 1928 perustettu Museu Alberto Sampaio sijaitsee muinaisessa luostarirakennuksessa, jonne koottu aarteisto on peräisin lähiseudun kappeleista, kirkoista ja luostareista. Sisäänkäynnillä kimaltelevat klassiset kaakelit.

Saleista löytyy kallisarvoista hopeaesineistöä, maalauksia, veistoksia, tekstiilejä, keramiikkaa... ja eräästä vitriinistä tämä kimmeltävä Urna para o Santíssimo, ehtoollisseremonioihin kuuluva kulta-arkku. 

Sampaion englanninkielisellä sivustolla kerrotaan itsensä Saramagon lausuneen: “Let the traveller put on record that this is one of the most beautiful museums he knows.” (Nobel-palkittu José Saramago [19222010] oli Portugalin tunnetuin nykykirjailija.) Museo

Vanhalla suuraukiolla kohoaa kansallinen monumentti Igreja de Nossa Senhora da Oliveira. Entinen benediktiiniluostari 900-luvulta muutettiin kirkoksi vuonna 1139.


Ylevä urkumusiikki virisi astuttuamme tähän loisteliaaseen temppeliin.

Vuonna 1785 valmistunut Igreja de Nossa Senhora da Consolação e Santos Passos on puolestaan yksi Portugalin mykistävimmistä barokkikirkoista. Tornit kurottavat yli vuorenhuipun, ja edustan pitkä muotopuutarha jatkaa linjaa kuin luoden iankaikkisuuden metaforan. Kirkko on erityisen maaginen juuri joulun tienoilla, kun kaikkea sen kauneutta kuorruttavat tuhannet tuikut.


Jylhä romaanis-goottilainen Muralha de Guimarães yövalaistuksessa.

Muuri johdatti meidät tunnelmalliseen illallisravintolaan. Salin keskellä loimusi oikea takkatuli ja valkoisten liinojen peittämillä pöydillä paloivat elävät kynttilät. Koska kaupunki on maailmankuulu nähtävyys, vieraille on tarjolla runsaasti ruokapaikkoja. Hienoimpien joukosta nostan esiin uusimmassa Michelin-tähtioppaassa mainitun restauranten nimeltä 34. Tämä linkki tarjoaa kiinnostuneille valaisevan kattauksen: Ravintola


Tuoreita antimia raffialampuin somistetussa vinhos e vegetais -puodissa.

 

Talot, aukiot, torit, esiintymislavat... kaikki säteilevillä ketjuilla kantattuja!

 

Sadunhohtoinen portti johdattelee kulkijat kohti katettua joulutoria!

Mercado Natalin suojissa olikin lämmintä siemailla makeaa hehkuviiniä savipikareista ja tutustua perinnetuotteisiin. Tuliaisten ehdotonta aatelia nuo Serra de Estrela -vuoriston suloisen pehmeät ja superlämpöiset chinelot! Konjakinväriset, natural boho -tyyliset tossut ovat aitoa lampaannahkaa ja -villaa ja tapaavat talvisin halata täällä vähän jokaisen jalkaa.

Minulla on monet "Tähtivuoren tossut" jo ennestään, nyt myös varrellisena versiona!

 

Joulutähdistä kirkkain kohdevalaisi hotellimme ikkunaan koko vanhankaupungin! Keskellä komeilee tuttu Castelo de Guimarães, vasemmalla erottuu kolmiosainen Basílica de São Pedro...


... jonka kellotorni kuultaa tässä mystisesti tuoden tervehdyksen 1700-luvulta, samalla kun sen edessä sädehtii vuoden 2023 pääkuusi. Valoisaa joulua!

*

Fotot by &  eli yhdessä otimme ja editoimme. Klikkaamalla saat ne kookkaammiksi.

torstai 21. joulukuuta 2017

On Winter Solstice

My warmest season's greetings to all those dear visitors and fellow bloggers with whom I've had the privilege to exchange so many interesting and intellectual comments, ideas, e-mails etc. this year!

Thank you, and have a peaceful one everyone <3






Unlike one might think, this photo by Esa Karjalainen wasn't taken here in my native Finland, famous for its pure white drifts, but on our trip to Riga, Latvia, a couple of Xmas Eves ago. When night fell, there was this gentle, fairytale-like snowstorm that covered the streets and squares of the picturesque old town, the riverbanks of the mighty Daugava, and also the happy couple walking in this winter wonderland: -)



torstai 1. joulukuuta 2016

Tallinnaa tyylillä – klassisia ja uusia loistosuosituksia



Laiva lipui satamaan aamupäivällä, mutta pääsimme silti kirjautumaan heti sisään muutaman askelen päässä sijaitsevaan hotelliimme. Vuonna 1362 rakennettuihin satumaisiin kauppiastaloihin loihdittu viiden tähden Three Sisters on jo arkkitehtonisesti aikamoinen elämys, mutta vieraanvaraisuus korostaa sitä entisestään: respan hymyilevien tervetulotoivotusten jälkeen laukkumme kannettiin huoneeseen, missä meitä odottivat talon tarjoamat punaviini ja konjakki. Lisäksi deluxe-versioon kuuluivat kahvit ja teet, erikoispehmeät tyynyt, tassukylpyamme, kaikki mahdolliset kylpytuotteet ja -pukimet…




Tästä pääset tutkimaan rakennusten tarinaa:

http://www.threesistershotel.com/#hotel/history

Virkistäytymisen jälkeen vuorossa oli hiustenleikkuu kampaamo Pikk 40 Ilusalongissa. Ajanvaraus onnistuu helposti netissä, ja varausvahvistus ja -muistutukset kauneussalonki huolehtii suoraan sähköpostiin. Palvelu oli jälleen kerran lempeää sujuvan englannin säestyksellä, ja pesut ja kampaukset kuuluivat hintaan. Vanhaan rakennukseen tehty sisustus on vertaansa vailla!

Tästä pääset tutustumaan iki-ihanaan interiööriin:

http://www.pikk40.ee/fi/salonki/

Pikkiltä on pikkukävely Raekoja platsin joulutorille. Siellä oli täysi kuhina: paljon ihmisiä eri puolilta maailmaa, käsityö- ja ruokakojuja, poroja aitauksessaan, lavan täydeltä ohjelmaa… Tarjontaan tutustuessa maistui monien hehkuviinipisteiden valikoimista poimittu kupillinen höyryävää Vana Tallinn -glögiä.






Koska olemme vasta ostaneet kotiin levarin, kolusimme myös vanhankaupungin levydivareita. En sitten tehnyt enempää enkä vähempää kuin jymylöydön: Bob Dylanin albumin Bringing It All Back Home!! Juuri sen sanotaan aikoinaan synnyttäneen folkrockin, ja sitä myös pidetään yhtenä Dylanin uran parhaista albumeista. Mieheni puolestaan löysi vuosikausia etsimänsä Genesiksen Selling England by the Poundin! Myös sitä pidetään yhtenä bändin kaikkien aikojen parhaista levyistä. Molemmat vinyylit olivat uudenveroisessa kunnossa.





Ruokapaikoista meidät hurmasi tällä kertaa syvimmin Restoran Spot. Mehevä rib eye -pihvi maistui ainutlaatuiselta, sillä se oli paahdettu aidossa puuhiiligrillissä ja tarjottiin tasan pyytämäni mukaisena medium plussana! Paikalla aiemmin toimineen venäläisen ravintolan tilat on pantu uusiksi, ja hämyisä valaistus, rustiikkiset elementit sekä jokaisessa pöydässä palavat puhtaanvalkeat kynttilät loivat tyylikkään, hämyisen tunnelman. Sitä korostamaan oli valittu myös musiikki: taustalla soi vaimeasti pehmeää Norah Jonesia ja muuta jazzahtavaa.





Tästä pääset herkuttelemaan annoskuvilla:

http://www.restoranspot.ee/gallery-finnish

Illallisen jälkeen piipahdimme noin vuosi sitten avatussa artesaaniviineihin erikoistuneessa Vino Nostrum -vinotecassa. Mieltymykset kuvailtuamme meille esiteltiin asiantuntevasti vaihtoehtoja, ja päädyimme nebbioloon, joka olikin elämämme ensimmäinen natural wine, alkuviini. Myös sen saloja tarjoilija avasi meille iloisesti ja innostuneesti.

Tästä pääset tutustumaan viinikellarin konseptiin:

https://www.vinonostrum.com/visit-us

Hemmottelu sen kuin jatkui hotellilla, sillä viivähtäessämme aulan parvella sijaitsevassa lobbybaarissa huoneemme oli hienovaraisesti käyty laittamassa yökuntoon ja samalla tuotu raikkaat vesipullot aamua varten.







Aamiaishuone oli uniikin kaunis. Kahvi tarjoiltiin pöytään henkilökohtaisista kannuista, ja kattaus oli monipuolinen lähtien tutuista tarjottavista aina tuoreihin mansikoihin asti! Ja joku saattaa aamutuimaan piristyä, kun niiden seuraksi voi käydä kaatamassa itselleen vielä pikarillisen proseccoa.







Vaikka yleensä koluamme kaupungin taidenäyttelyt ja -museot Kadriorgia myöten, valikoitui nyt päiväohjelmaksi neitsytvierailu Fotomuuseumiin. Raatihuoneen takana sijaitsevan jännittävän rakennuksen sokkeloissa piili riemastuttava polkupyörämuistojen varaan rakennettu vaihtuva näyttely. Perusnäyttelyn lukuisat historialliset valokuvat, pimiöt ja kamerat veivät mukanaan menneeseen aikakauteen, jonka seepiansävyinen verkkaisuus hiljensi mielen ja liikutti sielua.

Tästä pääset tutustumaan esillepanoon:

http://linnamuuseum.ee/fotomuuseum/en/the-display/

Paluulaivalle kävellessämme osui sataman tuntumassa silmiini aivan uusi putiikki. Tunika.fi (kyllä, suomalaisten pitämä) myy ylellisiä yhden koon italialaisia silkkitunikoita – helppoa impulssiostettavaa ja vaikka heti päällepuettavaa. Todella kauniiden vaihtoehtojen joukosta löysin itselleni ihanan joulutuliaisen!






Tästä pääset hahmottamaan sijainnin:

http://tunika.fi/our-shops/

Joskus Revalin-reissu vain on täydellinen! Toivotan näiden vinkkien myötä myös sinulle, hyvä yritysblogini vieras, hienostunutta matkaa vanhaankaupunkiin ja juhlavaa alkanutta adventtia!