Kaikenkarvaiset käännöskritiikit

Valtalehden jutusta viskautui kerran silmilleni jotakuinkin tällainen lause: ”Huvittavat sanamuodot paljastavat tämän kirjan nopeasti käännöskirjaksi.” Täysin perustelematon arvostelu hätkähdytti, sillä kritiikissäkin tulee noudattaa tapoja ja pidättäytyä esittämästä toisen mainetta tai elinkeinoa vahingoittavia vihjauksia. Eli MITÄ ne semmoiset "sanamuodot" tarkkaan ottaen olivat? Yhdellä halveksuvalla heitolla tahrattiin noin vain koko kääntäjän osuus. Eikä hänen tekstiään sitten pyritty tai kyetty muuten arvioimaankaan.¹  Käännöstä tulee kuitenkin tarkastella kokonaisuutena ja sen monia eri puolia punniten, ennen kuin sitä voi luonnehtia yhtään miksikään.

Tuollainen erityisosaajan ammattitaidon kompromettointi ei tietenkään ole soveliasta myöskään siksi, että ensinnä kaikilla vakavasti otettavilla kirjallisuuden kääntäjillä on jo lähtökohtaisesti vahva motivaatio hyvän lopputuloksen luomiseksi. Suomennoshommia kun ei palkkioiden suuruuden takia hamuta vaan niihin ajaa aito intohimo kirjoja, kieliä ja kirjoittamista kohtaan. Ja toiseksi vaakalaudalla on se freelancerin vaatimaton toimeentulo, sillä hän tekee työnsä omalla nimellään julkisuudessa ja valitettavasti olettaen, että jatko riippuu viimeisimmän käännöksen laadusta. Niinpä myös kyseisen kirjan kohdalla oli pidetty kiinni eettisen ja pieteettisen suomentamisen periaatteista: kirjailijan tyyli ja ajatus oivalletaan kauttaaltaan ja häntä myötäillään mahdollisimman tarkasti; mitään ei luvatta jätetä pois eikä muutella; tunnetaan sekä lähtökielen että äidinkielen sanat, säännöt ja semantiikka ja sitten normistoa myös noudatetaan; kaivetaan mitä moninaisimmat faktat ja termit esiin uupumatta ja pannaan paikalleen tunnollisesti aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä ja samaakin asiaa niin monesta eri lähteestä tiedustellen, että jälki on var-mas-ti adekvaattia.

Ainahan löytyy joku, jota tietty ilmaus ärsyttää, kummastuttaa, "huvittaa" – hänen sivistystasonsa perusteella. Ja nyt someaikakaudella ovat vielä erilaiset amatöörikielinerot ja -kirjallisuudentuntijat sännänneet framille siinä määrin, että mutu-jutut ovat alkaneet vaikuttaa samanarvoisilta professionaalien lausuntojen kanssa.

Monesti kuitenkin käy niin, että jokin diletantin horjahteluksi luulottelema selviääkin eksperttien tarkastelussa valistuneeksi valinnaksi. Toisaalta he myös keskustelevat kieliratkaisuista, sillä kaikki ei suinkaan ole mustavalkoista. Ja joskus suomentaja joutuu lanseeraamaan jotain aivan uuttakin. On varsin naiivia nostaa tikunnokkaan jokin satunnainen detalji valtavasta, ehkä jopa monisatasivuisesta tekstimassasta, jota suomentaja on työstänyt kuukausikaupalla tieteen ja taiteen sääntöjen mukaisesti – hänen omaa makuaan unohtamatta.

Käännöksiin jää myös suoranaisia virheitä, aivan kuten kaikkeen muuhunkin ihmisen tekemiseen.² Niiden osoitteleminen on pelkkää keikailua kuvitellulla osaamisella ja yritystä loistaa tekijöitä nokkelampana. Kirjoittamisen ammattilaiset eivät siten menettele, koska eivät laillani ole lukeneet elämässään yhtään ainutta tekstiä, josta ei jotain korjattavaa löytyisi. Mutta ellei virheitä vilise, niin että ne romuttavat kokonaisuuden, ja elleivät ne vakavuusasteeltaan kerro oppimattomuudesta, taitamattomuudesta ja välinpitämättömyydestä, ne ovat luonnollisesti vain inhimillisiä.

Laadukkaan käännöskirjan taustalla on akateemisen ammattilaisen vaativa ponnistus. Hän rakentaa tekstiä kuvailemaani hyvää käännöstapaa noudattaen, mutta joskus urakan edellyttämien laajojen tutkimustöiden takia liian tiukkojen aikarajojen puitteissa. Ja voimatta aina tarkistaa painoon menneitä vedoksia! Myös minä olen urani alusta asti toiminut pedanttisesti ja ilmoittanut kaikki poissaoloni kustantajille hyvissä ajoin, jotta he ehtivät niihin varautua eivätkä yrittäisi toistuvasti lähettää korjausvedoksia tarkistettavikseni ollessani tavoittamattomissa ulkomaanmatkoilla!

Polullani on tullut vastaan ”stilisoijia", joille on haaste ymmärtää teoksen sisäistä logiikkaa, joilta ovat katveessa niin oikeakielisyysnormit ja kirjallisen ilmaisun konventiot kuin tavalliset suomalaiset sanonnatkin ja jotka eivät vaivaudu paneutumaan alkutekstiin lainkaan vaan muuttelevat suomennokseen sanoja, sanajärjestystä, runojen rytmiä ja riimejä ynnä muuta mielivaltaisesti. Käsikirjoitukseen taiteiltu ideointi ei todellakaan saisi ilmestyä kirjantekijän eteen vasta painetusta versiosta (!), joten siksi vedosten oikeellisuuden tarkistaminen on ollut minullekin ehdottoman tärkeää.

Millä ihmeen taikakeinolla oli siis saatu selville, että kaikkien valintojen takana on nimenomaan kääntäjä? Ei editori? Ei myöskään kirjailija? Eikä suomentajan avukseen värväämä armeija alan asiantuntijoita, joita hän pitkin matkaa konsultoi ja joilla koko erikoisterminologian tarkastutti?

Ihmettelen kovasti myös toimittajan muotoilua ”paljastavat nopeasti käännöskirjaksi”. Että "paljastavat". Ja vielä "nopeasti"! Kuvitteleeko joku, että tekijät yrittävät peitellä sitä, että kyseessä on käännöskirja? Toki jo kannessa seisoo ulkomaalaisen kirjailijan nimi, ja nimiösivun molemmin puolin on lainmukaisesti merkitty alkuteos sekä julkaisu- ja copyright-tiedot. Ulkomaisuus siis ilmenee leipätekstiä edes vilkaisematta. Lisäksi suomentajan tehtävähän on säilyttää sekä kirjailijan tyyli että kyseisen maan kulttuuritausta eikä suinkaan yrittää saada vaikuttamaan valheellisesti siltä, että teos olisi laadittu Suomessa³ :-D (Lastenkirjojen adaptointi on asia aivan erikseen.) Minusta on lisäksi ollut luonnollista vaalia lähtötekstin saundia, ja tarjolla on myös linjaustani tukevia käännöstieteellisiä tutkimuksia.

Vai haluttiinko välittää sellainen kuva, että juuri käännössuomessa on jotain vinossa ja supisuomi aina ojennuksessa?⁴ Asia on kuitenkin niin, että suoraan suomeksi kirjoitettuihin kirjoihin pätevät aivan samat lainalaisuudet kuin käännöskirjoihinkin eli tekstin taso vastaa tietenkin kirjailijan ja hänen kustannustoimittajansa osaamistasoa.

Ties mistä kaivettujen käsitysten varassa tehdyt väheksyvät arvioinnit ovat paitsi vahingollisia myös täysin joutavia⁵, kun taas asiallinen analyysi on sekä kiinnostavaa että kehittävää. Sellainen palvelee jokaista eikä pilkkaa ketään. Jos suomennos on tämän esimerkkiteoksen tavoin tehty pätevästi ja paneutuen, pitää samaa voida edellyttää käännöskritiikiltä. Pintapuolinen selailu ja päälle naureskelu eivät sitä ole eivätkä sovi arvovaltaisille foorumeille.⁶

^__________

¹ Käännöstutkija Andrew Chesterman (monikielisen viestinnän professori Helsingin yliopistossa 2002–2010, Doctor of Philosophy 1988 [Linguistics], University of Reading) on esittänyt nämä tyypilliset ja toistuvat käännöskritiikin heikkoudet: kriitikot kuittaavat käännöksen usein yhdellä sanalla tai virkkeellä, poimivat yksittäisiä virheitä ja kätkevät kriteerinsä. 

trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/80686/gradu03623.pdf?sequence=1&isAllowed=y  

² Helsingin yliopiston englantilaisen filologian professori Anna Mauranen toteaa: "Aina on myös niitä, joille virheiden etsiminen on ilo. Virheitä sattuu myös kääntäjille, mutta se ei ole kääntämiselle sen tyypillisempää kuin muullekaan työlle.”

kielikello.fi/-/kaannossuomi-ja-supisuomi

³ Professori Maurasen mielestä käännöskieli saa tuntua käännökseltä: ”En näe hyvää perustetta sille, että käännöksen pitäisi pyrkiä häivyttämään itsensä ja teeskentelemään supisuomalaista."

kielikello.fi/-/kaannossuomi-ja-supisuomi

⁴ "Sanalla 'käännöskieli' on joskus myös negatiivinen sivumerkitys. Saatetaan vähätellä käännösten arvoa alkuperäteokseen verrattuna tai kerätä käännöskukkasia."

kielikello.fi/-/kaannossuomi-ja-supisuomi

⁵  Anna Shepherd kieli- ja käännöstieteellisessä pro gradu -tutkielmassaan Sivumennen sanoen. Näkökulmia käännöskritiikkiin ja -keskusteluun: "Tutkimukseni vahvistaa, että käännöskritiikkiä harjoitetaan vähän ja että se on yleensä ylimalkaista ja epäjohdonmukaista." 

trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/80686/gradu03623.pdf?sequence=1&isAllowed=y

⁶ "Käännöskirjallisuuden arviointi edellyttää kriitikolta – – käsitystä siitä, millainen on hyvä käännös. Käännöskritiikki on vaativa laji." Näin Päivi Stöckell, joka valmisteli väitöskirjaa käännöskritiikistä kirjoittaessaan alla olevaan kirjallisuuskritiikin verkkolehteen.

kiiltomato.net/mita-kaannoskirjallisuuden-kriitikko-arvioi/

*

Edellä siteeraamani Stöckell kirjoitti myös näin: "Kriitikon ei itse tarvitse välttämättä olla sen enempää kirjailija kuin kääntäjäkään, mutta asiantunteva näkemys kirjailijan ja kääntäjän ammateista ei liene haitaksi." Tästä postauksestani voivat kaikki opinhaluiset perehtyä alan vaatimuksiin: "Kuinka pääsisin kirjallisuuden kääntäjäksi?" Tervetuloa!